Kuinka metsäsuunnitelma tai tila-arvio laaditaan ?

Metsäsuunnitelman ja tila-arvion laatimisprosessit ovat pitkälti samankaltaiset, ja kannattavinta onkin lyödä kumpikin kärpänen samalla iskulla. Molempien kannalta merkittävin osa-alue ovat tarkat ja ajantasaiset, maastomittauksien avulla saatavat puustotiedot sekä muut maastossa määritettävät, metsätaloudelliseen arvoon liittyvät tekijät. Niiden pohjalta selviävät niin metsäkiinteistön kokonaistilanne, kuin myös kuviokohtaisesti yksilöidyt tulevaisuuden tarpeet sekä mahdollisuudet (=metsäsuunnitelma). Täsmälleen samojen perustietojen avulla voidaan määrittää myös metsäkiinteistön rahallinen arvo (= tila-arvio).

Laadittiinpa kumpaa hyvänsä, ensiksi selvitetään onko tilalta saatavissa pohjatietoja, kuten esim. vanhaa metsäsuunnitelmaa yms. dokumentteja. Tilaan voidaan myös käydä tutustumassa paikan päällä, ja hyödyntää sähköisessä muodossa olevia kartta- ja ilmakuva-aineistoja sekä avointa metsävaratietoa. Em. tietoja yhdistelemällä saadaan aikaan hyvä, alustava yleiskuva metsätilasta, ja voidaan myös laatia kohtuullisen tarkka, eri metsätyyppien, kehitysvaiheiden, maapohjan yms. tekijöiden mukainen ennakkokuviointi. Pohjatöiden jälkeen vuorossa on lopputuloksen luotettavuuden kannalta ehdottomasti tärkein työvaihe, eli maastotarkastus.

Metsäpalvelu Aikion laatimat tila-arviot ja metsäsuunnitelmat tehdään lähtökohtaisesti aina maastotyönä, jota varten on ammattitaidon jatkuvan ylläpitämisen ohella panostettu myös alan uusimpiin ja toimivimpiin laitteisiin, kalustoon sekä ohjelmistoihin. Maastotarkastuksessa käydään paikan päällä maastossa tarkoin läpi metsätilan kuviot, joista jokaisessa määritetään mittausten avulla niin maaperä- ja puustotiedot, kuin muutkin metsätaloudellisesti merkittävät tekijät. Näihin kuuluvat mm. tieyhteydet, taimikoiden tila, puuston laatu sekä korjuu- ja kuljetuskelpoisuudet eri vuodenaikoina. Tietojen pohjalta määritetään myös tila-arvion laadinnassa käytettävän summa-arvomenetelmän mukainen kokonaisarvon korjauskerroin.

Metsätila-arvion yhteydessä nämä tiedot ovat jo riittäviä, mutta kuten todettua, saadaan samalla maastokäynnillä verraten vähäisen lisäpanostuksen avulla selville myös metsäsuunnitelman laatimiseen tarpeelliset lisätiedot. Niitä varten kuvioille määritetään vielä em. tietoja yksityiskohtaisemmin esim. pitemmän tähtäimen hoitotarpeet sekä hakkuu- ym. mahdollisuudet. Muistiin kirjataan kuviokohtaisesti myös kaikki muut asiaan liittyvät seikat kuten esim. kulku-urat, tienpohjat, toimenpiteitä hankaloittavat maastonmuodot, riistanhoidolliset näkökulmat sekä mahdolliset erityispiirteet ja luonto-/metsälakikohteet.

Maastotyön aikana tarkastetaan jatkuvasti myös kuviorajauksia, joita korjataan mikäli aihetta ilmenee. Koko tilan osalta arvioidaan lisäksi mm. yleistä saavutettavuutta sekä korjuu- ja kuljetuskelpoisuutta eri vuodenaikoina, ja voidaan antaa myös käytännön hoito- sekä toimenpidevinkkejä metsäkiinteistön kokonaistilan ja yleisilmeen edistämiseksi.

Maastotöiden valmistuttua palataan toimiston työpöydän ääreen, missä suunnitelma- tai arvioaineisto koostetaan lopulliseen muotoonsa. Tila-arvion arviokirja liitekarttoineen toimitetaan asiakkaalle yleensä kirjallisessa muodossa arvioijan allekirjoittamana, ja metsäsuunnitelma puolestaan kansiomuotoon tulostettuna, selkeästi eriteltynä kokonaisuutena. Suunnitelma sisältää kattavan yleiskatsauksen metsäkiinteistön tilasta ja tulevaisuudesta, sekä monipuoliset kuvio-, kehitysluokka- sekä teemakartat. Lisäksi mukana on kuvioluettelo, jossa kiinteistön jokaisen kuvion tila käydään yksityiskohtaisesti läpi, ja annetaan myös toimenpide-ehdotukset seuraavalle 10-vuotiskaudelle.

Metsäpalvelu Aikio toimittaa metsäsuunnitelma-aineistot aina myös sähköisesti, kansallisen metsävaratietostandardin mukaisena .xml -siirtotiedostona. Tiedosto on suoraan yhteensopiva sekä metsänhoitoyhdistysten että kaikkien suurimpien metsäyhtiöiden järjestelmien kanssa. Eli mikäli olet jonkun em. tahon jäsenasiakas, voit tilata metsäsuunnitelmasi tai päivityksesi myös suoraan Metsäpalvelu Aikiolta.

Tilauksestasi saat siis paitsi edustavan suunnitelmakansion, niin myös valmiin sähköisen tietopaketin toimitettavaksi oman yhteistyökumppanisi järjestelmiin - ammattitaidolla, edullisesti ja nopealla, muutaman viikon toimitusaikataululla !