Hauen pilkintä

Hauki on pilkkijän kannalta ristiriitainen otus; ahventa tai siikaa tavoitellessa hauentärpistä kun ei useinkaan jää käteen muuta kuin pilkkiavannon päällä liehuva, kuin veitsellä poikki vetäisty siimanpää. Kun jäälle sen sijaan lähdetään asianmukaisten välineiden kera juuri haukien perään, on tilanne kokonaan toinen. Tärpinväli ei ehkä ole ihan niin tiheä kuin ahvenparvea harventaessa, mutta silloin kun jysähtää, niin jysähtää kunnolla.

Tule vieraaksemme pitäjän parhaille haukiapajille ! Päivän mittaan pilkitään haukea - ja toki muitakin kaloja - vesillä, joissa nimenomaan haukikanta on enemmän kuin vahva. Perinteisten pilkkivälineiden ohella käytössä ovat myös ismete- eli täkypilkintävälineet, joilla saadaan yleensä ne kaikista isoimmat kalat. Elinvoimaisten kalakantojen ansiosta haukea ja ahventa voidaan haluttaessa ottaa myös ruoaksi, ja pilkkipäivän päätteeksi laitella saaliskaloista maistiaiset eräkämppämme honkalaavulla. Samalla tulee tutuksi niin hauen kuin muidenkin saaliiden oikeanlainen käsittely sekä valmistaminen ruoaksi, joka on paitsi tuoreinta ja parasta mahdollista lähiruokaa, niin kelpaa takuulla myös paremmissakin piireissä.

Kämpällä järjestyvät tarvittaessa myös ruokailut, saunomiset ja vaikkapa yöpyminenkin !